Kirjoittaja Aihe: Nintendo ja Disney  (Luettu 6137 kertaa)

Poissa Uncia

  • *
  • Viestejä: 173
  • Karma: 24
    • Profiili
Vs: Nintendo ja Disney
« Vastaus #30 : Keskiviikko 26. Huhtikuuta, 2017 klo 17.44.13 »
Capcomilta on tulossa Disney Afternoon Collection, joka sisältää 6 NES-klassikkoa:
https://muropaketti.com/dome/peli/capcom-aikoo-julkaista-nostalgiantaytteisen-disney-afternoon-collectionin-koostuu-vanhoista-nes-peleista/
Mukana Chip ‘n Dale, Chip ‘n Dale 2, Darkwing Duck, DuckTales, DuckTales 2 ja TaleSpin.

Ostettiin tämä peli, ja vähän olen pelaillutkin. Olen päässyt läpi vasta Chip'n Dalen.. 8-) Kaikkia muitakin olen toki kokeillut, mutta aika vaikeilta tuntuvat. DuckTales-peleistä olen tainnut molemmista päästä ekan kentän läpi, samoin Darkwing Duckista ja Chip'n Dale 2:sta yhden kentän. TaleSpin tuntuu sen sijaan olevan niin hankala, että siinä en oikeastaan pääse juurikaan eteenpäin.. :-D

Poissa Psychic

  • *
  • Viestejä: 268
  • Karma: 34
    • Profiili
    • http://jukkaeronen.com/blog
Vs: Nintendo ja Disney
« Vastaus #31 : Keskiviikko 26. Huhtikuuta, 2017 klo 21.36.22 »
Ostettiin tämä peli, ja vähän olen pelaillutkin. Olen päässyt läpi vasta Chip'n Dalen.. 8-)

Hauska kuulla vaikutelmia :). Itse katselin tänään Cinemassacre-pelisivuston läpipeluun Chip'n Dale 2:sta:
http://cinemassacre.com/2017/04/23/chip-n-dale-rescue-rangers-2-mike-ryan/

Jompi kumpi pojista totesi että kakkos-osa olisi helpompi kuin ykkönen, mutta itsestäni tuntui juuri päinvastaiselta. Tosin vain kerran olen Chip'n Dale 2:sta testannut... Joka tapauksessa eka Chip'n Dale taitaa edelleen olla ainoa NES-peli jonka olen yhdeltä istumalta läpäissyt.

Darkwing Duckista olenkin höpötellyt. Kuten viimeksi arvelin, niin kaveri tosiaan pääsi ensi yrittämällä aika hyvälle matkalle omaan alkutasooni nähden. En ole vieläkään viemärikenttää päässyt läpi; se on ainoa jota tykkään edes yrittää. Varmaan Turtles-fanina viemärit viehättävät :P.

TaleSpin tuntuu sen sijaan olevan niin hankala, että siinä en oikeastaan pääse juurikaan eteenpäin.. :-D

Sama juttu, kärsivällisyyteni ei riitä opettelemaan siellä heti alun vesiputouksen jälkeen alkavaa tuskien taivalta :). Soipa tänään muuten kyseisen TV-piirrossarjan musiikki päässä tehokkaasti.

Little Mermaid ja vain Euroopassa julkaistu Beauty and the Beast jäivät muuten julkaisematta näistä Disneyn NES-klassikoista tuossa Disney Afternoon -setissä (ja japanilaiset Aku- ja Mikki Famicom-pelit). Kaunotar ja hirviö ei toki telkkarin "Disneyn iltapäivää" ollukaan, mutta Pienestä merenneidosta oli TV-sarja joka meilläkin MTV3:lla aikoinaan nähtiin. Nykytelkkarissa tulee FOX:ilta aamuisin.
« Viimeksi muokattu: Keskiviikko 26. Huhtikuuta, 2017 klo 21.40.48 kirjoittanut Psychic »

Poissa Uncia

  • *
  • Viestejä: 173
  • Karma: 24
    • Profiili
Vs: Nintendo ja Disney
« Vastaus #32 : Keskiviikko 26. Huhtikuuta, 2017 klo 22.56.44 »
Jompi kumpi pojista totesi että kakkos-osa olisi helpompi kuin ykkönen, mutta itsestäni tuntui juuri päinvastaiselta.

Minustakin kakkososa on kyllä vaikeampi! Tasojen päävastukset pelataan 'liukuvalla' alustalla (ainakin ensimmäinen vesikani), mikä tekee siitä ainakin minulle vaikeampaa.. Meinasi mennä hermot, mutta voitinpa lopulta sen pahuksen pupun! :evil:

Avokki sen sijaan pelasi eilen kyseisen pelin läpi. Ja hän on pelannut noista muista peleistä läpi jo DuckTales 2 ja TaleSpin, sekä osan Darkwing Duckista. Ja vanhalla kunnon Nintendolla hän on pelannut DuckTalesin ja Chip'n Dalen. Joo, hän pelaa pikkuisen enemmän kun minä :-D

Poissa Snowdance

  • *****
  • Viestejä: 1 417
  • Karma: 46
    • Profiili
Vs: Nintendo ja Disney
« Vastaus #33 : Perjantai 28. Huhtikuuta, 2017 klo 14.15.19 »
Alkaa tehdä mieli kokeilla itekin Darkwing Duckia ja todentaa sen huhuttu vaikeustaso :D Muistelen, että Rescue Rangers kakkonen olis ollut kersana helpompi pelattava kuin eka osa, mutta toisaalta vertailu ontuu, koska eka RR oli yksi ensimmäisiä pelejä (Ärrän vuokrapelit!) mitä opettelin pelaamaan. Jopa loppuvastuksen käsite oli aluksi hukassa. Siivousrobotin kohtaamisesta tulee vieläkin hiukan pelottavat flashbackit.

Viemärikentistä puheen ollen... listasin taannoin blogiin Top-Ten-peliviemärit.   :-D Hyvin riitti listaksi asti, ja meni kymmenestä ylikin. 

Poissa Psychic

  • *
  • Viestejä: 268
  • Karma: 34
    • Profiili
    • http://jukkaeronen.com/blog
Vs: Nintendo ja Disney
« Vastaus #34 : Perjantai 28. Huhtikuuta, 2017 klo 18.10.43 »
Alkaa tehdä mieli kokeilla itekin Darkwing Duckia ja todentaa sen huhuttu vaikeustaso :D

Kuten edellisellä sivulla totesin, Cinemassacren Mike julkaisi hiljan läpipeluu-videon tästä. Videon katsottuani aattelin, että no eihän se nyt niin vaikea ollutkaan. Mutta äkkiä täytyi todeta että toiset ovat syntyneet NES-kapula kädessä ja toiset eivät :-D. Auttoi se video kuitenkin alkuun pääsemisessä ja tietyissä taktiikoissa eli vihollisten patterneja opettelemaan. Kun alkuun en osannut yhtään mitään. Vähän liiankin helpolta se eteneminen näytti ekspertin käsissä - joka on noita NES:in vaikeita platformereita pienestä pitäen tahkonut. Ja aikaa läpäisyssä meni hällä joku pari kymmentä minuuttia. Mega Maneissa en pääse myöskään yhtään mihinkään etenemään, ja nämäkin kaikki Capcomin pelejä, kuten NES:in Darkwing Duck.

Muistelen, että Rescue Rangers kakkonen olis ollut kersana helpompi pelattava kuin eka osa, mutta toisaalta vertailu ontuu, koska eka RR oli yksi ensimmäisiä pelejä (Ärrän vuokrapelit!)

Ojoi vuokramuistelut saavat aina hyvälle mielelle 8-) vaikken itse NES:in pelejä koskaan Ärrältä tai muualta vuokrannutkaan. Mutta osaan kuvitella miten huikealta se olisi tuntunut, kun videoita kylläkin tiuhaan vuokrailtiin. Ja siihen nostalgiaanhan nykyinen keräily juontaa, sekä vuokrapelien että -videoiden.
« Viimeksi muokattu: Perjantai 28. Huhtikuuta, 2017 klo 18.42.07 kirjoittanut Psychic »

Poissa Psychic

  • *
  • Viestejä: 268
  • Karma: 34
    • Profiili
    • http://jukkaeronen.com/blog
Vs: Nintendo ja Disney
« Vastaus #35 : Perjantai 28. Huhtikuuta, 2017 klo 18.15.04 »
Viemärikentistä puheen ollen... listasin taannoin blogiin Top-Ten-peliviemärit.   :-D Hyvin riitti listaksi asti, ja meni kymmenestä ylikin.

Mainio postaus! En muuten heti muistanutkaan Chip'n Dalen viemäreitä. Taisi olla pelin loppupuolella. Hassua muuten että en Super Mariota tullut ajatelleeksi ennen kuin vasta postauksesi loppupuolella :D. Alkuperäistä Super Mariota edeltävää Original Mario Bros.:ia kutsutaan muuten jossain piireissä Putki-Marioksi. Turtleseista tosiaan voisi kuvitella viemärin löytyvän pelistä kuin pelistä jostain kohtaa. Itse olen pelannut PC:n Turtles ykköstä (EGA) ja Manhattan Missionsia (VGA) sekä NES:in kolmea Turtlesia. C64:llä pitäisi kyllä ehdottomasti vielä Turtleja joskus pelailla!

Aiheesta tuli mieleen, että pelien vankilat/tyrmät olisivat yksi oma mielenkiinnon kohde myös. WarCraft-seikkailupelin postauksen yhteydessä aihetta pintaraapaisin (myös viemäreistä alemmassa Turtles-postauksessa), mutta voisi tosiaan joskus itsekin tehdä Top-listan. Kiitos idesta. Saa muutkin käyttää :D.

Prince of Persian karut oubliettet kuilun pohjalla törröttävine sapeleineen ja luurankoineen tekee heti mieli mainita. Alkuperäisestä klassikosta puhuttaessa pelaamisen kannalta muuten PC-versio on ehdoton ykkönen. Tosin en originaalia Apple ][ -versiota ole pelannut. Mutta tässä pelissä pelihahmon kauniin rotoskooppianimaatio-liikkeen soljuvuus ja sujuvuus on kaikki kaikessa, sekä visuaalisuuden että pelaamisnautinnon puolesta. NES:in käännös on kunnioitettavasti käännetty, mutta todella etanamainen. Amiga-versio oli muistaakseni sekin vähän slagaava. Fanin tekemä C64-versio muutama vuosi sitten oli muuten huikea suoritus, vaikka sitä ei kovin helpolla jokainen pelaamaan päässytkään kun tarvitsi laitteita pelin siirtämiseen ym.

Vankila on muuten tietyllä tapaa ankein tapa aloittaa seikkailupeli. Vaikka ristiriitaisesti myös itse jotenkin pidän siitä ideana. Mutta pelisuunnittelullisesti aika uhkarohkea veto. Eli ei houkuttele välttämättä ainakaan uusia seikkailupeli-keltanokkia uuden genren pariin, jos alussa on heti täysin jumissa eikä pääse näkemään loppupelistä yhtään mitään :P. Jos ei siis keksi miten vankilasta paetaan, tai mitä pelisuunnittelija on suuressa viisaudessaan oman sumean logiikkansa puolesta sen ratkaisuksi päättänyt.

PS. Angry Video Game Nerdin uusimman jakson karmiva loppu myös liittyi aiheeseen :P. http://cinemassacre.com/2017/04/20/32487/

Vähän eksyin ketjun aiheesta, mutta niin sitä välillä käy... Paitsi onhan Prince of Persia -franchisekin nykyään ainakin joltain osin Disneyn omistuksessa, niin kuin puoli maapalloa näinä päivinä :P.
« Viimeksi muokattu: Perjantai 28. Huhtikuuta, 2017 klo 18.39.26 kirjoittanut Psychic »

Poissa Snowdance

  • *****
  • Viestejä: 1 417
  • Karma: 46
    • Profiili
Vs: Nintendo ja Disney
« Vastaus #36 : Sunnuntai 30. Huhtikuuta, 2017 klo 14.11.18 »
^ Älä suotta tunne alemmuutta... NES-peleissä aivan erityisesti juurikin nämä vihollisten ennakoitavat "patternit" ohjelmoituvat ikuisesti selkäytimeen, kun ne kerran hoksaa.  :-D Hämmästyin sitä, kun jopa SMB3:n ilmalaivojen "Koopalapset" noudattavat kaavaa, vaikka lapsena niiden hyppiminen tuntui niin arvaamattomalta ja holtittomalta, ettei sinne putkeen meinannu uskaltaa mennä alas.

Muistan muuten vieläkin, miten ihanalta tuntui valkata peliä Ärrän hyllyltä, vaikka valinnanvaikeus oli aina samanlainen. Luulenpa, että vuokrapelit saattoivat olla hyväkin bisnes, koska ennemmin monet vanhemmat varsin sijoitti sen 30 markkaa muutamia kertoja vuodessa kuin maksoivat omistuspeleistä täyttä hintaa. (500 mk/30 mk = 16 vuokrauskertaa)

Ja vankilat olis hauska idea seuraavaksi TopTen-listaksi. Heti tulee mieleen vaikka millä mitalla materiaalia. Tosin minulla tuppaa kiertämään kaikissa listoissa samat 90-luvun ja 2000-luvun alun pelit, jotka parhaiten on mieleen painuneet. Vaikka pelailen edelleen jos vain aikaa lohkeaa, niin eihän nykyään yhtä ja samaa peliä tule tahkottua niin paljoa - on niin helppoa saada jokin uusikin peli. Tuon WarCraft Adventuresin taidan hankkia, kiitti vaan tiedosta. :P Ja minulle Prince of Persiaa edustavat nimenomaan ne kuilut, joiden pohjalle prinssi groteskisti seivästyi, jos et osannu hypätä. :-D (Voisin vannoa, että olen maininnutkin ne jossain yhteydessä.)

Vielä vankila-aluista: jouduin tavallaan yhteen Heavens' Dawn -seikkailupelissä. Kyseessä ei tosin ollut todellinen vankilaympäristö vaan parin huoneen kuninkaanlinnan aula, josta en moneen päivään päässyt ulos... koska en huomannut aivan ruudun alareunaan "tyhjyyteen päin" aktivoituvaa poistumisnuolta. 8D Luulin, että näkyvästä ja raskaasti lukitusta ovesta oli tarkoitus selvitä heti läpi.   

Poissa Psychic

  • *
  • Viestejä: 268
  • Karma: 34
    • Profiili
    • http://jukkaeronen.com/blog
Vs: Nintendo ja Disney
« Vastaus #37 : Tiistai 2. Toukokuuta, 2017 klo 16.42.40 »
Muistan muuten vieläkin, miten ihanalta tuntui valkata peliä Ärrän hyllyltä, vaikka valinnanvaikeus oli aina samanlainen. Luulenpa, että vuokrapelit saattoivat olla hyväkin bisnes, koska ennemmin monet vanhemmat varsin sijoitti sen 30 markkaa muutamia kertoja vuodessa kuin maksoivat omistuspeleistä täyttä hintaa. (500 mk/30 mk = 16 vuokrauskertaa)

Hyvä laskutoimitus, en ole ennen laskenutkaan noin. Saa tosiaan näyttämään vuokrauksen huomattavasti kannattavamalta noihin aikoihin. Yhden pelin hinnalla 16½ vuokrauskertaa - ja vielä eri peli joka kerta.

R-kioskin VIP Video Clubin jäsenenä lisäksi sai noita tarjouksia joilla sai 10 markkaa pois hinnasta yms.

Näinhän se on itselläkin, että on ne samat vanhat tutut pelit joiden pariin tulee palattua. Vanhoja Pelit-lehtiä onkin hauska aina lukea alusta kun sieltä bongaa mielenkiintoisia vanhoja uutuuksia. Joitakin saattaa sitten innostua kokeilemaan. Turtles Manhattan Missions varmaan viimeisin, ekasta Pelit-lehdestä 1/1992. Ostin lehden aikoinaan kyläkaupasta 19 markalla 50 pennillä ja kaihoisena haikailin mm. sitäkin peliä, mutta tosiaan vasta pari vuotta sitten kokeilin.

Prince of Persian sahagiljotiinit ovat myös ikimuistoiset. Varsinkin niiden sirkkeliääni PC Speakerilla toistettuna on piirtynyt kuuloaisteihin :D. Ja erityisen onnistumisen fiiliksen sai jos suurvisiiri Jaffarin kätyrin onnistui työntämään miekkailun siimeksessä tuollaiseen sahaan. Tai kuilun pohjalle. Luurankovastus ja prinssin peilikuva olivat myös varsin hyytäviä ja yllättyksellisiä vastaan tulevia hahmoja.

Ja luulin jo avautuneeni tästä, mutta ilmeisesti en. Eli kun mainitsit viemäripostauksessasi Final Fantasy 8:n ja J-RPG:n parin sekunnin välein tapahtuviin random-taisteluihin tuskastumisesi. Niin osui ja upposi. Nimittäin siinä on yksi pääsyy miksi en itse ole roolipeleihin koskaan hurahtanut muuta kuin keräilymielessä. Ne jatkuvat tylsät taistelut vievät kaiken ilon pelaamisesta, seikkailusta ja tarinasta, joka itseäni kiinnostaa. Jos niitä olisi sopivasti ripoteltuna mutta ei, parin ruudun siirron jälkeen hauskuus keskeytyy ja aina uusi mellakka pystyyn josta ei pääse eroon millään ilveellä.

Ja mainitsin asiasta koska esim. Princessä miekkailu taasen on sekin onnistunut ja hauskaa. Vaikkakin simppeliä, mutta se vaatii kuitenkin pientä strategiaa, varsinkin loppupuolella kun vastukset kovenevat. Vihollisia muutoinkin sopivan harvassa strategisissa paikoissa. Jos se taistelu roolipeleissäkin olisi tuolla tavalla "järkevää", eikä nopanheittoa. Toki monenlaisia taisteluvariaatioita RPG:istäkin löytyy.

Muutoinkin Prince of Persia kuuluu klassikoihin ja pelimestariteoksiin, joissa kaikki pelisuunnittelun osa-alueet hipovat täydellisyyttä. Pelattavuus, animaatiot, taide, kenttäsuunnittelu, taistelut, äänet, jne. Se eka kenttä on mun suosikki kun se on niin suoraviivainen. Ja vika kun siinä pitää vain juosta prinsessan luo :-D. Innostuin myös kun pelasin jotain variaatiota ekasta kentästä. Siinä oli lisää syvyyksien tunneleita joissa on hauska vaeltaa.

Price of Persia 2 on myös todella kaunis etenkin taustoineen ja vaihtelevine kenttägrafiikoinen, vaikkakin ykkösessä on nätimpi ja sulavampi juoksuanimaatio. Ja kokonaisuus "koherentimpi". Mutta loistava jatko-osa.

"Cinematic platformer"eista puheen ollen, Another World edustaa myös tämän lajin huippuja.

Mulla oli muuten 2000-luvun alussa vankilapeli-idea, työnimenä "Theme Prison", joka inspiroitui Oz - kylmä rinki TV-sarjasta :). Ja luonnollisesti noista kaiken maailman simulaatiopeleistä. Ihme ettei sellaista aikoinaan pelifirmoilta tosiaan tullut. Nythän on tehty ainakin Prison Architecht, mutta en tykkää sen minimalistisesta tylsästä grafiikasta jossa hahmoilla ei ole mitään persoonaa tai persoonallisuutta. (Theme Hospital on mulle ollut mielenkiintoisin simu.)

Amigan Cadaverissa on myös erilaisia tyrmiä/holveja.
« Viimeksi muokattu: Tiistai 2. Toukokuuta, 2017 klo 17.17.19 kirjoittanut Psychic »

Poissa Psychic

  • *
  • Viestejä: 268
  • Karma: 34
    • Profiili
    • http://jukkaeronen.com/blog
Vs: Nintendo ja Disney
« Vastaus #38 : Tiistai 2. Toukokuuta, 2017 klo 16.56.42 »
Ja palautetaan vielä takaisin aasinsillan omaisesti Disneyhin, niin konsolien 16-bittiset Disney-pelit ovat omaan makuuni jo liian "animaatiomaisia". Tämä sopii toki animaation mestaristudiolle ja sen arvolle, mutta rajatumpi paletti ja arkisempi vähempi bittisyys ja rajatumpi määrä sprite-animaatioita on kaltaiselleni oldschoolerille jotenkin kotoisampaa. 16-bitin konsolipeleissä liikettä on välillä ruudulla niin paljon että se jopa uuvuttaa.

Prince of Persia ja Another World ovat toki nekin tiettyinä tietokoneversioina 16-bittisiä, mutta tyyliltään luonnehtisin niitä jotakin "8 bitin ja 16 bitin väliltä". Verrattuna monien SNES:in ja Sega Mega Driven (kuten juuri Disney-aiheisten) pelien ilmeeseen jotka tuntuvat seuraavalta askeleelta.

PS. Tsekkasin ja yllätyksekseni 80286-prosessori julkaistiin jo helmikuussa 1982  :-o. Vuonna 1991 taisin saada oman IBM 286:ni, jolla siis oma peliurani lähti käyntiin ja pelasin sillä uskollisesti 1997 asti kunnes hyppäsin suoraan Pentiumiin. Harmi kun 286:n diskettiasema ei enää toimi...
« Viimeksi muokattu: Tiistai 2. Toukokuuta, 2017 klo 17.00.47 kirjoittanut Psychic »